Aikaa ajatuksille
Suhtautumiseni aikaan on suhteellista.
Nuorena ehdin tehdä vaikka kuinka paljon asioita samanaikaisesti ja katkeamattomana ketjuna toinen toistaan seuraten, enkä koskaan kokenut kiireen tuntua. Koska halu ehtiä 'joka paikkaan kaikkien kanssa' ja silti harrastaa, kilpailla, opiskella ja tehdä töitä oli voimakas, oli ajankäyttö suunniteltava tarkasti. Hyvä suunnittelu vaati kalenteria, joka alkoi aamukuudelta ja päättyi iltakymmeneen. Näiden aikojen väliin piti mahduttaa kaikki, pakollisten ja itse valittujen tekemisten ja menemisten lisäksi myös oma vapaa-aika. Jotta kaikki sujui haluamallani tavalla, arvioin tarkasti kulkemisiin kuluvaa aikaa eri liikennevälineillä. Opiskelupaikkakunnallani pääkaupunkiseudulla usein omat jalat olivat raitiovaunuja nopeammat.
Myöhemmin, kolmea työtä tekevänä yksinhuoltajana, suhteeni aikaan muuttui. Huolellisesta suunnittelusta huolimatta koin suurta ajallista riittämättömyyttä. Ajoittain tuntui siltä, ettei mikään aika maailmassa riittäisi edes välttämättömiin puuhiin. Otin lisäaikaa unistani. Aloitin uuden, keskittymistä vaativan, suunnittelu- ja kirjoitustyöpäivän lapseni mentyä nukkumaan ja heräsin aamulla pari tuntia tavallista aiemmin huolehtiakseni kotitöistä. Poltin itseni loppuun. Menetin nukkumisen taidon, välttelin ystäviäni enkä jaksanut urheilla. En saanut mitään aikaiseksi ja olin läheisilleni poissaoleva.
Uupumisen myötä muutin tapaani tuhlata kallisarvoista aikaa, omaani ja perheen yhteistä. Vähensin projekteja, joihin olin pyydettäessä suurella innolla lähtenyt mukaan. Tein itseni kanssa sopimuksen myös työn tekemisestä. Aikaisemmin vaadin itseltäni mahdollisimman täydellisiä suorituksia, nyt harjoittelin riittävän hyvän tason löytämistä.
Vahvistuttuani palasin harrastusten ja ystävien pariin, vietin runsaasti aikaa kotona tekemättä mitään sen ihmeellisempää ja siirryin työelämässä vaativampiin tehtäviin. Kiinnostuin ajan hallitsemisesta työn mukanaan tuoman hektisyyden ja kaoottisuuden vuoksi. Kävin muutaman päivän koulutuksen aiheesta ja etsin luettavakseni aiheesta kirjoitettuja kirjoja. Löysin muutaman hyvän, aikaa ja lukukertoja kestävän, jotkut alla esitellyistä aiemmin, toiset myöhemmin:
- Bodil Jönsson | 10 ajatusta ajasta | Tammi 2000
- Thomas Hylland Eriksen | Hetken tyrannia | Johnny Kniga 2004
- Veli-Matti Toivonen ja Timo Kauppi | Aika muovailuvahana | VMT-kustannus 1999
- Helena Ahonen | Kuka komentaa kelloasi | Kirjapaja 2004
Myöhemmin kirjakauppojen hyllyt täyttyivät toinen toistaan nokkelammilla itseapuoppailla, joiden avulla tehtiin uudenlaisia aikatauluja, rajattiin työtä, delegoitriin, priorisoitiin ja opeteltiin ostamaan itselle aikaa muiden palveluista maksamalla. En tiedä, tuliko kenestäkään lopulta yhtään onnellisempaa, kiireestä ja kaaoksesta tunnuttiin vain keskusteltavan näiden kirjojen myötä entistä enemmän.
Olemme tapojemme vankeja. Jos haluamme hallita ajankäyttöämme, on meidän aikataulujen sijaan kuunneltava ajatuksiamme ja halujamme ja muokattava toimintaamme arvojamme vastaavaksi.
Oma ajankäytön ajatteluni, erityisesti työn tekemisen suhteen, alkoi Helena Ahosen kirjasta Kuka komentaa kelloasi. Teos on ollut vuosikausia loppuunmyyty, eikä uusia painoksia ilmeisesti ole tehty. Antikvariaateistakin saattaa hyvällä onnella löytää jokusen kappaleen.
Jos luit tänne asti ja kiinnostuit kirjasta, ilmoita siitä minulle sähköpostitse, Facebookin tai Instagramin kautta, tykkäämällä ja/tai seuraamalla sivuja. Kaikkien reagoineiden kesken arvotaan viisi Kuka komentaa kelloasi -kirjaa, jotka onnistuin löytämään avaamattomina mökkimatkamme varrella olevasta kaupasta. Arvonta suoritetaan kahden viikon kuluttua, keskiviikkona 4.3.2020.
#arvonta #ajanhallinta #ajattelunmuutos
Photo by Eutah Mizushima on Unsplash